Posted by on 9.1.2018

Nettikirpikseltä yllättävä aarre
Julkaisin joulun alla Instagramin puolella jo pari valokuvaa tupamme uusista vanhoista valaisimista – vihdoin viikonloppuna ehdin valoisan aikaan nappaamaan muutamia valokuvia myös tänne blogiin….Olohuoneen tilanne ei ole muuttunut mihinkään viikonlopun valokuvaamisen jälkeen, sillä tuo joulukuusi yhä vain edelleen odottelee pihalle viemistä… Ainoastaan tontut katosivat jo tuolta puulaatikon päältä sunnuntain siivouksen yhteydessä… Tosin en stressiä viivästyneestä joulutunnelmasta ota, sillä joulukuusi on tänä vuonna pysynyt todella hyvänä näinkin pitkälle – ja onhan tuohon jouluun taas melkein vuosi! ;)Minulla on ollut haave tässä koko remonttiprojektin ajan, että varsinkin tuvassa kattovalaisimet olisivat talon henkeen sopivia, oikeasti vanhoja valaisimia – ei uustuotantoa. Monia valaisimia talostamme puuttuu edelleen juurikin tämän jääräpäisyyteni vuoksi, kuten keittiön saarekkeen päältä, verannalta ja yläkerran wc- ja suihkutilasta.Tupaan meillä oli hakusessa kaksi kattovalaisinta; toinen keskelle oleskeluryhmää (yläkuva) ja toinen ‘käytävän’ puolelle, eli sohvan ja ulkoseinän väliseen kulkutilaan. Kuinka usein löydät kahta samanlaista valaisinta, jos oikeasti koetat kirpputoreilta etsiä?! …Voin kertoa, että todella harvoin… Kerran törmäsin kahteen tyyliltään taloomme sopivaan retrovalaisimeen, mutta toinen taisi olla sininen ja toinen vihreä. Lopulta tein LÖYDÖN: törmäsin Torissa näihin kauniisiin valaisimiin, jotka olivat myynnissä Helsingissä. Rakastuin valaisimien muotoiluun ja tuo hieman murrettu valkoisen sävy sopii todella kauniisti Tikkurilan Valkoinen -sävyllä maalattuihin pintoihin. En tiennyt valaisimien historiasta sen enempää, tunsin vain heti, että juuri nämä valaisimet ovat ne, joita olen koko ajan etsinyt!Sain hieman jopa tingattua alkuperäisestä hintapyynnöstä, ja tällaiselle pienen rahan kirppislöytöjä tekevälle kahden valaisimen lopullinen yhteishinta, 150€, tuntui melko suolaiselle. MUTTA, koska olin jo täysin rakastunut näihin, sekä aivan kypsä täydellisten valaisimien etsintään – jotka nyt olivat tässä saatavilla – sovimme kaupat.Myyjä kertoi valaisimia hakiessani, että valaisimet ovat hänen mummonsa vanhat. Hän oli jopa selannut vanhoista valokuvista, että 1960-luvulta lähtien valaisimet olivat olleet mummon huoneiston katossa. Mies myös muisteli, että ‘ehkä tanskalaiset’, muttei uskaltanut sanoa mitään varmaksi.Maailman onnellisimpana naisena kiikutin kaksi maailman kauneinta valaisinta kotiin, missä mieskin nyökytteli lopulta tyytyväisenä – kyllä,…
Source: Villa Kotiranta

Posted in: Villa Kotiranta