Posted by on 13.1.2018

Loputonta möbleerausta ja muutama täysosumakin!
Kolme kuukautta melko tarkalleen nyt täällä uudessa kodissa asuttu, ja yhä edelleen – loputtomiin – jatkan tätä turhankin tuttua koreografiaa huonekalujen ja muuttolaatikoiden kanssa; kannan tavaraa huoneesta toiseen, nostelen muiden paikkaansa etsivien tavaroiden tieltä taas toisaalle. Koti on edelleen jatkuva muuttuva labyrintti – noidankehä, jossa jonkun huoneen nurkkauksen valmiiksi saaminen edellyttää toisen huoneen valmistumsita…Veranta ja työhuone ovat ne pahimmat! Liikaa tavaraa tiellä, jotta olisi tilaa tehdä huoneita loppuun asti valmiiksi – ja näin saada lopulta säilytystilaa niille tavaroille, jotka nyt pyörivät jaloissa.Turhauttaa. Välillä todella pahastikin.Mutta onni tässä kaaoksen keskellä on niissä hetkissä, kun joku tavara puolivahingossa löytääkin oikean paikkansa!Yksi näitä viimeisimpiä möbleerauksen kohteita on mieheni lähes kolme vuotta sitten vanhoista paksuista lankuista valmistama hyllykkö. Se palveli alunperin kirjahyllynä vanhan kotimme makuuhuoneessa sängyn päädyssä (kuvia täällä), ja edellisessa vuokrakodissamme kirjahyllyn ja kukkatason yhdistelmänä olohuoneessa (esiintyy parissa valokuvassa täällä). Villa Kotirantaan suunnittelimme siitä kenkätelinettä verannalle (toinen samanlainen on jo tässä käytössä), mutta seinusta olikin liian lyhyt kahdelle tällaiselle hyllykölle ja vanhalle liinavaatekaapille, jonka ehdottomasti halusin samaiselle seinustalle mahduttaa.Niinpä hyllykkö jäi pyörimään verannan lattialle – siihen samaan kasaan, missä on nyt sulassa sovussa työkaluja, raksavaatteita, tyhjiä muuttolaatikoita, maalipurkkeja, teollisuusimuri ja yhtä sun toista tavaraa – juurikin niille main, mihin pitäisi vähitellen saada korkeat vaatekaapit kasattua, jotta saisimme tupaan johtavalta käytävältä sesonkivaatteet piiloon… Loputon palapeli, huoaaah…Hermostuin tähän hyllykköön ja puolihuolimattomasti raahasin sen verannalta tupaan johtavaan käytävään tuossa päivänä eräänä – ja kah, sehän löysi paikkansa perheemme taideseinältä!Samalla sain verannalla odotelleista kymmenestä kirjoja sisältäneistä muuttolaatikosta tyhjennettyä pari kappaletta tähän hyllykköön. Monet kerrat olen blogeissa ja sisustuslehdissä ihastellut minimalistisen selkeitä koteja – jopa hieman kateellisena toisten ihmisten mielettömän upeasta taidosta olla haalimatta tavaraa. Konmaritus – ei vaan mun juttu! Mutta tämä taideseinä saa minut aina hyvälle tuulelle hallitulla kaaoksellaan ja onkin minulle yksi rakkaimmista kohdista kodissamme. Tällä seinällä yhdistyy neljä sukupolvea ja kaksi sukua sulassa sovussa.Tuo vanha ikkunanpokakin pyöri pitkään makuuhuoneessamme vaaterekin takana…
Source: Villa Kotiranta

Posted in: Villa Kotiranta