Posted by on 10.6.2018

Kuivuus jatkuu, kasvivalinta kaiken a ja o
Nyt ei ole satanut kuukauteen. Se alkaa jo näkyä pihoilla, onko kasvit oikeilla paikoilla. Siis onko kasvivalinta tehty oikein eli kuiville paikoille kuivanpaikan kasvit. Täällä eteläisessä Suomessa näitä kuukauden sateettomia jaksoja kun on joka vuosi, nyt vaan se on näin aikaisin. Ällistyttävän komeina on nyt kuvan verikurjenpolvet, ne onkin kuivanpaikan kasveja.Niitä ei siis ole kasteltu ja kasvavat ihan sorapenkalla. Toki istutuskuoppaan on laitettu multaa. Tämän kohdan kaivinkone kaivoi auki viime kesänä ja verikurjenpolvet olivat sen aikaa valeistutuksessa, kunnes pääsivät takaisin. Siitä juttua Onnistuuko perennapenkin siirto keskikesällä?Ylhäällä sorapenkan päälle on nyt ilmestynyt verikurjenpolven pieniä siementaimia. Eikä näitäkään ole kasteltu. Eli verikurjenpolvi on kuivanpaikan kasvi, kuten niin väitetään kirjoissakin 😀Kasvi liian kuivalla paikalla…Jos kasvi on liian aurinkoisella tai kuivalla paikalla, tällainen pitkä sateeton jakso voi jopa tappaa sen kuivuuteen.Meillä vanhasta syreenistä poistettiin iso osa ja nyt sen takana maan pinta näyttää tältä. Ennen niin varjoinen kohta on nyt täydessä auringossa. Ruskeaksi on mennyt kevätkaihonkukkaa sekä ketunleipää, mutta saniainen voi edelleen hyvin.Emme kastele pihalla kuin kasvimaata, kesäkukkia ja uusia taimia. Kirjoittelinkin jo toukokuun lopulla Tarviiko pihaa kastella vai ei?Espanjansiruetanatkin kärsivät…Tänään pihalta löytyi näin pieniä ja tummia espanjansiruetanoita. Ovat kyllä ihan surkeassa kunnossa eli kuivuus vaivaa niitäkin. “Puutarha-apulaisen” sääkalenterin mukaan, meillä on satanut viimeksi 3.5., ellei yhtä pientä ripausta lasketa mukaan. Ei siis ihme, että pintamaa on näille liian kuivaa. Kuvasta näkee muuten hyvin, että kukkanurmikkomme on edelleen vihreä.Uusi pioni kukkii, jee…Viime vuonna istutettu pioni kukkii nyt upeasti. Jännästi kovat tulletkaan eivät ole kaatanut kukkavarsia. Tämä on kyllä niin super ihana, ja ostettu Pionien Kodilta puutarhamessuilla. Kuivuus ei näytä tätäkään haittaavan.Nimi täytyy etsiä vielä muistiinpanoista tähän. Viime kesästä on jo niin pitkä aika, eihän nyt sen nimeä voi millään muistaa 😀Hyvät #kitkemispäivät nyt…Tänään, huomenna ja tiistaina on yhdet kesän parhaista kitkemispäivistä, iltapäivästä.Niistä oma blogikirjoitus… Kesän 2018 parhaat kitkemispäivätUpeaa alkavaa viikkoa!Terkuin Sari
Source: Sarin puutarhat

Posted in: Sarin puutarhat