Posted by on 8.6.2018

Komeat idänunikot ja tarhaidänunikot
Oranssit idänunikot ovat niin hehkuvan värisiä, että eipä taida löytyä niille kilpailijaa. Upea väri, sen hetken kun kukkivat. Toinen asia mikä näissä ihastuttaa, on niiden yllätyksellisyys. Eli hyvinkin oudostakin paikasta voi löytää näin kesäkuun alussa upean ison oranssin kukan 😊Kerrottu idänunikko…Meillä on ainakin puolet idänunikoista näitä kerrottuja. Ne saavat levitä muutamaan puoliluonnontilaiseen kohtaan ihan vapaasti. Ja on niitä useammassa kukkapenkissäkin.Yksinkertainen idänunikko…Toiset puolet idänunikoista on näitä yksinkertaiskukkaisia. Aivan kuin niiden kukat olisivat isommat ja varret tukevammat. En kyllä ole tutkinut asiaa tarkemmin. Ekassa kuvassa on myös näitä yksikertaisia idänunikoita.Jalostetummat tarhaidänunikot…Idänunikoita on jalostettu ja lähinnä sen kukkaa toisen väriseksi. Niitä on valkoisia, vaaleanpunaisia, lohenpunaisia ja ehkäpä muitakin.Nämäkin ovat niin kauniita, enemmänkin herkkiä kuin hehkuvia 😉Idänunikon ja tarhaidänunikon kasvupaikka ja hoito…Idänunikko (Papaver orientale) ja tarhaidänunikko (Papaver Orientale-ryhmä) viihtyvät auringossa ja kevyessä puolivarjossa. Multamaa olisi hyvä ja muutenkin maassa on syytä olla läpäisevyyttä. Idänunikko on perinne- eli maatiaiskasvi, joten se ei ole niin vaatelias kasvupaikan suhteen eikä tarvitse mitään hoitoa. Kukat kasvavat komeimmin, jos maassa on ravinteita.Näiden kanssa on hyvä muistaa se, että ne tekevät paljon siemeniä, jos lakastunutta kukkavartta ei poisteta. Siemenistä tulee uusia taimia ja se voi olla hyvä asia tai huono.Toinen asia, mikä näistä on hyvä tietää on se, että niiden lehdet lakastuvat  kukkimisen jälkeen. Juuret jäävät eloon, koska se on monivuotinen kasvi. Lehdet siis vain lakastuvat.Onko teillä kellään tätä pihalla kasvamassa, vai alkaako tämäkin kasvi jo hävitä pihoilta?Toinen helppo perinnekasvi, mikä kukkii näin kesäkuussa on lehtoakileija. Lehtoakileija – helppo kylvää siemenestä.Malvat ovat myös helppoja ja perinnekasveja. Myskimalva, harmaamalvikki vai ruusumalva?Aurinkoista viikonloppua!Kesäterveisin SariPs. Taas tämä viikko oikein hujahti verkkokurssin teon ja muiden töiden parissa, että aika on vähän kortilla. Ja huomennakin on “kevään” viimeinen kurssipäivä. Joten pahoittelen, että pääsen vastaamaan edellisen postauksen kommentteihin vasta viikonloppuna. Nyt tyyny kutsuu jo nukkumaan 😊
Source: Sarin puutarhat

Posted in: Sarin puutarhat