Posted by on 6.6.2018

Juhlien järkkäilyä 1-vuotiaan Maitokahvimedian kunniaksi
Useat jo pidemmän aikaa blogini parissa viihtyneet lukijat ovatkin varmasti huomanneet minun rakastavan juhlien järjestämistä – teenhän sitä tasaisin väliajoin. Jos lasten synttärikemuja ei nyt lasketa, on tapoihini kuulunut järjestää ainakin yhdet aikuisten juhlat kerran vuoteen, mielellään tietysti kesäisin. Kaksplus-bileet 2015Maitokahvimedian 1-vee kekkerit lähestyvät jo kovaa vauhtia ja tänä vuonna päätimmekin poikkeuksellisesti järkätä blogibileet meidän takapihalle! Tämähän on vain ja ainoastaan mieluista minulle ja kovasti jo kemuja täällä järkkäilenkin. Ihan parasta kun saa pikku hiljaa tehdä omaan tahtiinsa – lomaahan tässä vietellään.Muutama vuosi taakse päin kun vielä bloggasin Kaksplussan portaalissa, lupauduin tarjoamaan takapihamme puutarhakemujen pitopaikaksi. Yhdessä tietenkin muiden bloggaajatovereiden kanssa järkättiin juhlat ja lopputulos oli erittäin ikimuistoinen sekä onnistunut. Oi niitä aikoja!Jotain yhtäläisyyksiä edellisten kemutusten kanssa näissä tulevissa lauantain pirskeissäkin tulee olemaan, mutta vielä en kuitenkaan liikaa paljasta. Pääsette mukaan juhlatunnelmiin instagramissa ja tietysti muutaman päivän viiveellä myös täällä blogin puolella.Koskakohan uskaltaisin järkätä ihan omat bileet mun blogini uskollisille seuraajille, tulisikohan kukaan? 😉 No mutta, järkkäilyt sujuvat leppoisasti siis. Eilen laitoin Kauppahalli24:lle  sapuskatilauksen netissä ja tänään kävimme hakemassa juhlajuomat. On suuri kunnia päästä tarjoilemaan juhlavieraille mm.Tuusulalaisen Maku Brewingin oluita. Mulle henkilökohtaisesti on tosi tärkeää päästä solmimaan näitä sponsorointiyhteistöitä lähiseudun yritysten kanssa ja siksi ilostuin tästä diilistä kovasti.  Ajatuksenani oli nyt todella panostaa tuohon meidän pihaan ja värkkäillä sinne pieniä suloisia yksityiskohtia niin paljon, kun oma mielikuvitukseni (sekä vähän Pinterest) minulle pystyy tarjoamaan .Vaikka tämä kaikki menee mulle ihan terapiasta tässä elämäntilanteessa, stoppaamme järkkäilyt perjantaina kuitenkin hetkeksi ja suuntaamme auton keulan kohti Puuhamaan erityislasten päivää. Pikkuväki odotteleekin jo tosi kovasti sekä tuota saapuvaa reissua että myös rakkaan Ryti-koiran paluuta hoitoviikoille. Päiviä karvakaverin saapumiselle on jo tovi laskeskeltu ja torstai-aamuna tuo odotus sitten palkitaan. Ihanaa!Toissapäivänä käytiin pelailemassa vähän futista lähikentällä. Myös pienin on nyt hurahtanut lajiin mutta me Piippiksen kanssa keskityimme edelleen vain kannustushuutoihin kentän laidalla.    Eilen käytiin myös Jumbossa ostamassa…
Source: 47 palasta

Posted in: 47 palasta