Posted by on 6.12.2017

Itsenäisyyspäivän valkolilja-asetelma
Itsenäisyyspäivän perinteenä olen tehnyt aina kukka-asetelman tähän Niilo-papan rintamalla tekemään puurasiaan. Nyt Suomi100 -juhlavuotena kukiksi valikoitui Suomessa kasvatetut valkoliljat ja sammal. Aivan huumaavan ihana tuoksu!Itsenäisyyspäivän valkolilja-asetelman teko…Tämä puurasia on meille hyvin arvokas, joten kukka-asetelma tehtiin niin, ettei se vioitu vedestä.Puurasian sisusta on vuorattu muovilla ihan yläreunaan asti, niin sammal ei kostuta puuta. Rasiassa on myös muovikippo, jossa on lasinen leikkokukkapidike tai mikä sen nimi nyt onkaan. Ja tietysti muovikipossa on vettä valkoliljoille.Tähän kupariastiaan laitoin pelkän kostutetun kukkasienen, johon työnsin valkoliljojen varret tiukasti pystyyn. Lopuksi sieni peitettiin sammaleella.Kummatkin oli siis todella helppo tehdä.Pappa arvosti aina kotimaisuutta, joten kukiksi valikoitui siksikin kotimaiset kukat. Nämä valkoliljat ovat Huiskulan eli kasvatettu Huiskulan Puutarhalla Turussa.Kirjoitelinkin jo aiemmin Onko valkoliljat uusi joulukukka, sillä ne sopivat minusta juhlaan kuin juhlaan. Ja niissä on ihanan huumaava tuoksu 😊Iloista itsenäisyyspäivää!Terveisin Sari
Source: Sarin puutarhat

Posted in: Sarin puutarhat