Posted by on 9.1.2018

Huippu tärkeät mullan mykorritsat ja pieneliöt
Blogiyhteistyö: Biolan ja Schetelig Mykorritsat ovat elintärkeitä kasveille ja niiden hyvinvoinnille, joten päätin kirjoittaa niistä ihan oman postauksen. Niitä löytyy luonnontilaisesta metsästä, mutta tavallisesta ostomullasta ne usein  puuttuvat täsyin. Se voi olla syy, miksi taimet eivät lähde kasvuun tai miksi niistä moni kuolee.Mitä hyötyä mykorritsoista on?Sienijuuret eli mykorritsat elävät symbioosissa kasvin juurten kanssa. Niiden avulla kasvin juuripinta-ala moninkertaistuu! Vastapalvelukseksi mykorritsat saavat kasvilta ravinnokseen hiilihydraatteja. Siis loistava yhteistyö!Mykorritsat kuljettavat maasta ravinteita kasville, myös sellaisia ravinteita, joita kasvi ei itse kykene maasta ottamaan kuten fosforia. Samalla tämä vähentää lannoitustarvetta.Ne suojaavat kasveja kuivuudelta ja kuljettavat sienijuurillaan hyvin kaukaakin vettä kasvin juurille.Ne suojaavat kasvia taudinaiheuttajilta eli kasvitaudeilta.Mykorritsat edistävät myös kasvin juurtumista, mikä on tärkeä ominaisuus taimikasvatuksessa sekä uusien taimien istutuksessa.Ne parantavat myös maan rakennetta.Kasvin kasvuvauhti on silminnähden parempi!Mykorritsoja vähentää…Mykorritsat ovat eläviä sienijuuria, joten ne ovat hyvin herkkiä vioittumaan. Mikä niitä sitten vähentää maassa…maan kääntäminen, muokkaaminen, jyrsiminen ja kyntäminen heikentää mykorritsoja sekä muita maan pieneliötä, jopa matoja.kemikaalien käyttö! Ja tutkitusti myös osa lannoitteista vähentää mykorritsoja maassa. Kannattaa siis suosia luomulannoitteita!maan tiivistyminen eli märällä pihalla ei kannata turhaan tallustella 😉Uudessa mullassa, etenkään tavallisessa pussimullassa, ei ole mykorritsoja.Alppiruusuilla ja atsaleoilla omat…Mykorritsoja on erilaisia eri kasveille. Alppiruusuille, atsaleoille, pensasmustikalle ja muille happamanmaan kasveille on siis omansa. Tämä on hyvä muistaa, jos haluaa lisätä maahan mykorritsoja. Biolanin Havu- ja rodolannoite sisältää näille kasveille sopivia mykorritsoja.Erittäin kätevästi suurimmalle osalle kasveja sopivia mykorritsoja saa pihalle Symbio MycoForce Mykorritsa -valmisteella eli kuvan metallinen pussi. Se on jauhemaista ja sitä on helppo levittää uuteen pihaan ja kasvialueille, sekä kylvö- ja taimimultaan.Muutama vuosi sitten meillä oli pihalla kohta, josta maata oli myllätty rajusti ja pinnalle tuotu multa oli tosi huonolaatuista. Siihen kylvetty uusi nurmikko oli harvaa ja heikkokasvuista, joten levitin nurmikon pinnalle MycoForcea. Seuraavana vuonna nurmikko oli täysin tuuhea ja hyväkuntoinen. Uskon kyllä vahvasti, että juuri mykorritsat saivat nurmikkoheinät hyvään kasvuun.Mykorritsoja kylvöissä ja taimikasvatuksessa…Onneksi nykyään…
Source: Sarin puutarhat

Posted in: Sarin puutarhat