Posted by on 12.11.2017

Havukranssi
Hiphei!  Täällä on vietetty hyvin rentoa isänpäivää runsaan aamiaisen ja ravintolapäivällisen merkeissä. Taitaa mies olla aika tyytyväinen varsinkin kun ehti vielä illalla katsomaan formuloita. Nämä ovat niitä hänelle tärkeitä juttuja ja niistähän pitää kiva isänpäivä olla tehty. Kakuksi muuten valikoitui  sitten lopulta mokkapalakakku. Tein siis ihan normaalin mokkapalapohjan ja paistoin sen kakkuvuoassa. Väliin laitettiin mokkapalakuorrutetta, kermaa ja vadelmia ja päälle lisää mokkapalakuorrutetta, joka koristeltiin asianmukaisesti nonparellein. Kakku oli aika makeaa, mutta erityisesti isäntä tykkäsi kovasti. Ovathan mokkapalat hänen suurinta herkkuaan. Ensi kerralla jätän kyllä kerman pois ja laitan vadelmat survoksena. Ne nimittäin tuovat hyvää vastapainoa muuten makealle kakulle.Jess! Kuten huomaatte, kuvaamisen jumalat olivat tänään puolellani ja pääsin napsimaan teille kuvat tuosta meidän takassa olevasta havukranssista, josta jo edellisessä postauksessa höpisin.  Se ei ole siis aitoa havua, vaan ihan aito feikki, mutta tykkään siitä, että se näyttää aika aidolta ja hyvinkin muhkealta. Olipa muuten vaikea kuvattava tämä kokonaisuus, sillä olohuoneen seinät tulivat äkkiä vastaan kun piti mennä niin kauas. Kuvassa on muuten toinenkin uusi juttu, nimittäin tuo katosta roikkuva lamppu. Tai ei se ihan suoranaisesti uusi ole, sillä se on ollut meidän keittiössä tähän saakka. Sitä vaan ei ole siellä tullut niin kauheasti käytettyä, niin ajattelin kokeilla sitä tuohon takan viereen. Ihan kivasti sopii siihen, vai mitä?Sain muuten muutaman  kieli poskessa kuitin kavereilta liittyen aiempaan postaukseen, jossa nimesin meidän huonekuusen kausihavuksi. Joidenkin mielestä se oli jopa hupaisa konsepti, jollaista ei  ole olemassa, mutta koska huonekuusi on meillä ihan pysyvä asukki, ei pelkästään jouluksi, en voi sitä jouluhavuksikaan kutsua. Mutta tuo kranssi voi ehkä olla jouluhavu, sillä se on vain väliaikainen vieras.Tällaisia sisusteluja tänään. Nyt aloitan kirjoittelemaan teille niitä työnhakuvinkkejä, joita aiemmin lupasin ja samalla toivottaa teille kaikille oikein mukavaa alkavaa viikkoa!Love, Kati
Source: Villa Valko

Posted in: Villa Valko