Posted by on 5.6.2018

Elämässä suunta pitää olla eteenpäin
Tiedättekö ne ihmiset jotka päättävät tehdä jotain isoa ja suurta? Kuitenkin ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla heitetään hanskat tiskiin ja luovutetaan. Rämmitään itsesäälissä kun asiat ei mennytkään itsestään eteenpäin. Keksitään syitä ja tekerrutaan niihin. Minäpä tiedän montakin sellaista ihmistä! Pieni rämpiminenkään ei elämässä haittaa. Kuitenkin sieltä suosta pitäisi osata nousta ylös. Jos ei omin avuin, niin jonkun avustamana. Ammattilaisen, ystävän tai läheisen.Monelle asioiden pitäisi tulla valmiina lautasella ja jos ei ihan valmiina, niin ainakin mahdollisimman vähällä työllä. Tämä pätee hienosti moneen elämän alueeseen kuten työelämään tai vaikkapa laihduttamiseen. Odotetaan, että elämässä tapahtuu jotain suurta, mutta kun puhutaan työstä joka pitää tehdä sen eteen kiinnostus lopahtaa. Moni on kateellinen niille hienoille upeille asioille, mutta ei niiden asioiden eteen tehdylle työmäärälle. Olen ollut aina kova tekemään töitä. Kun innostus asiasta, niin voi olla monia monia tunteja kun keskityn vain yhteen hommaan. Ja haluan aina saada työt päätökseen. Ehkä se on se asia, joka on vienyt minut niin moneen hienoon paikkaan ja tilanteeseen. Minusta ei ehkä ulospäin usko, mutta jännitän paljon. Jännitän erilaisia tilanteita, jännitän ryhmien vetämistä ja jännitän myös ryhmille puhumista. Aina vaan löydän itseni isompien ja isompien ryhmien edestä. Viikonloppuna minut kukitettiin valmistumiseni johdosta. Valmistuin tammikuussa erinomaisilla arvosanoilla leipuri- kondiittoriksi. Siinä hetkessä tajusin kuinka ison ja upean työn olen tehnyt viimeisen 15kk aikana. Pohin monta kertaa menenkö omiin valmistujaisiin, koska eihän tollainen ammattikoulu nyt ollut mitään. Vähättelin saavutuksiani ja pidin jotenkin liian pienenä sitä, että valmistuin jälleen ammattikoulusta. Kuitenkin kun miettii aikaa taakseppäin, niin tajuaa sen työmäärän jonka annoin valmistumiseni eteen. Heräsin aamulla työharjoitteluun. Illalla omiin töihin. Hoidin kotia. Tein tehtäviä. Kävin koulua. Jakoin pitää vielä kunnostanikin huolta. Tai ehkä juuri se oli oma henkireikäni kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä. Oli monta päivää kun lähdin ennen tytön heräämistä ja painoin illalla pusun hänen otsaansa kun tulin kotiin. Päiväni saattoivat alkaa klo.5.00 ja pääsin kotiin klo.22.00. Viimeisen…
Source: Mieletön unelma

Posted in: Mieletön unelma