Pihkasalva kuuluu arkeen ja tuliaiskoriin

Pihkasalva kuuluu arkeen ja tuliaiskoriin

touko. 30, 2018 by

Pihkasalva kuuluu arkeen ja tuliaiskoriin Metsän Emännän pihkasalva tuli tutuksi jo viime vuonna ja siitä lähtien se onkin ollut apuna  niin remonttinaarmujen kuin hyttysenpistojenkin parantamisessa. Niin hyväksi on voide meillä havaittu, että lapsetkin osaavat sen perään jo itse kysellä pienintä

Toivo tuli taloon

Toivo tuli taloon

huhti. 9, 2018 by

Toivo tuli taloon Erityislapsen vanhempana olen joutunut kokemaan viiden ensimmäisen kouluvuoden aikana aikamoisen määrän pettymyksiä ja ymmärtämättömyyttä. Onpa ihan naurettu päin naamaa ja sanottu, että olemme väärässä. Meille on myös suoraan ilmaistu, että vika on vain täällä kotona, meissä vanhemmissa. Me

Kirurgiselle

Kirurgiselle

maalis. 26, 2018 by

Kirurgiselle Alkuvuosi on ollut perheessämme aika raskas. Kahden lapsen erilaiset tutkimuskuviot ovat täyttäneet päiviämme ja tuleva kouluasia on sekin heilunut mukana. Noista kuitenkin lisää toisessa postauksessa tai muuten kirjoituksesta tulee aivan liian pitkä. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että paljon

Siestalla valmiissa aistihuoneessa

Siestalla valmiissa aistihuoneessa

maalis. 5, 2018 by

Siestalla valmiissa aistihuoneessa La Siestan riippupussi tuli osaksi aistihuonesuunnitelmiamme jo varsin aikaisessa vaiheessa – siis jo silloin, kun huoneessamme ei ollut edes ehjää sisäkattoa. Niinpä valitsemani ihana auringonvärinen riippupussi joutui hetken jos toisenkin odottelemaan paketissa käyttöönottoa yhdessä asianmukaisen kiinnityssarjan kanssa.

Herkullinen uutuus voileipäpöytään Kiven Säästöpossulta

Herkullinen uutuus voileipäpöytään Kiven Säästöpossulta

helmi. 26, 2018 by

Herkullinen uutuus voileipäpöytään Kiven Säästöpossulta Jokunen vuosi sitten kaupoista sai vielä lauantaimakkaraa luomuna. Moneen vuoteen sitä ei ole enää näkynyt enkä edes muista enää miltä valmistajalta kyseinen tuote silloin tarjolla oli. Lapset ovat välillä tuota makkaramakua kaiholla muistelleet. Viime kerralla

Nauramassa nykyisen kanssa ;)

Nauramassa nykyisen kanssa ;)

helmi. 16, 2018 by

Nauramassa nykyisen kanssa 😉 Viime viikolla tarjoutui mahdollisuus katkaista arkea, joka oli jo pitkään junnannut samanlaisella kaavalla. Aikaa ei ollut mihinkään muuhun kuin arjen pyörittämiseen.  Niinpä asiaa hetken tuumittuamme päätimme, että nyt sitä aikaa oli jostain luotava ja kun äitini lupautui

Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja

Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja

helmi. 5, 2018 by

Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja Postaustahti Luomulaaksossa on ollut viime aikoina vähintäänkin hidas. Syynä ei suinkaan ole bloggausinnon katoaminen vaan ihan puhtaasti se, että aika ei ole riittänyt vaativan arjen keskellä. Luomulaaksoahan kirjoittaa vain yksi ihminen ja siitä syystä välillä törmätään

Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa

Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa

tammi. 22, 2018 by

Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa Joskus keittiössä pitää käyttää pikkuisen luovuutta, että saa aistiyliherkän pikkukaverin edes maistamaan ruokaa. Tämän kertaisessa tapauksessa mukaan avuksi astui niin yhdessä tekeminen kuin agenttinero Narukin. Reseptissä hauskaa on sekin, että jokainen syöjä voi sekoittaa

Unia tähtitaivaan alla

Unia tähtitaivaan alla

tammi. 12, 2018 by

Unia tähtitaivaan alla Viime syksy on ollut meillä aikamoisen raskasta aikaa eikä alkanut vuosi ole tuonut vielä suurempaa helpotusta, vaikka pieniä valopilkkuja onkin ollut näkyvissä. Tällä hetkellä odotamme kärsimättöminä erikoissairaanhoitoon pääsyä, jotta varmistetaan diagnoosi ja saadaan aikaan kuntoutussuunnitelma. Jo nyt

Jouluyön hiljaisuudessa

Jouluyön hiljaisuudessa

joulu. 23, 2017 by

Jouluyön hiljaisuudessa Yö on laskeutunut. Lapset nukkuvat.  Ilta oli levoton niin kuin aina joulun aikaan. Tänään ehkä vieläkin enemmän. Etenkin pienimmäistä jännittää. Taitaa olla ensimmäinen joulu, josta oikeasti muistaa jotain.  Jo parin viikon ajan pienimmäiseni on herännyt keskellä yötä, noussut