Posted by on 11.5.2018

Biohiili mansikkamaan ja kasvimaan kunnostuksessa -testi
Blogiyhteistyö – Carbons Finland Oy Nyt alkoi huippu mielenkiintoinen testaus! Kesän mittaan näemme, onko biohiilestä apua maanparannuksessa. Eli käytämme biohiiltä uuden mansikkamaan ja vanhan kasvimaan kunnostuksessa. Ongelmana meillä on ollut helposti kuivuva runsasmultainen hiekkamoreeni maalajina. Tuuli kuivattaa nopeasti maan pinnan, siksi salaatin, retiisin ja vastaavien kasvatus ei onnistu. Katteita emme voi käyttää, koska alueella on espanjansiruetanoita. Apuna ei taida olla kuin  biohiili, sillä tutkimusten mukaan se imee vettä huokosiinsa ja luovuttaa sitä kasveille niiden tarpeen mukaan. Joten odotan paljon tältä biohiilitestiltä 😊Biohiiltä suursäkissä…Olen aiemmin testaillut useampaakin biohiilipitoista pussimultaa kesäkukkaruukuissa, ja niiden biohiili on selvästikin vähentänyt kasvien nuukahtamista helteillä. Mutta kasvimaan multaa ei voi vaihtaa pussimultaan. Liian iso ja kallis homma. Siksi oli aivan loistavaa kuulla, että kotimainen yritys Carbons Finland Oy (entinen Pajupojat) on alkanut valmistaa biohiiltä puutarhakäyttöön. Ja nyt sitä on saatavana myös kuluttajille, pienpusssien lisäksi näin suursäkeissäkin, jee!Tämä Carbons Finlandin biohiili oli näin hienorakeista, mikä nimenomaan on sopivaa maan parannukseen. Sitä oli tosi helppo lapioida alumiinisella lumilapiolla kottikärryihin. Eikä se edes pöllynnyt. Yllättävän siistiä hommaa, vaikka kyse on hiilestä.Uuden mansikkamaan kunnostus biohiilellä…Uusi mansikkamaa siirretään siis kasvimaan paikalle. Ensin tietenkin kitkettiin rikkaruohot pois ja sitten luettiin lannoitteen ja biohiilen annosteluohjeet. Nyt halusin olla tosi tarkka, joten mittasin m2 eli metri x metri ruudun. Tikulla vetelin koko alueen mullanpintaan samanlaiset ruudukot.Seuraavaksi ripottelin mullan pinnalle mansikoille tarkoitettua luomulannoitetta ohjeen mukaan eli 1dl/m2. Sen päälle kippasin biohiiltä 10l/m2 eli ämpärillisen. Näin tehtiin koko mansikkamaan mullalle. Lopuksi maa käännettiin lapiolla. Tällä tavalla lannoite, biohiili ja multa saadaan sekoittumaan. Sitten olikin kastelun vuoro.Tärkeää on siis lisätä ravinteita biohiileen ja kastella se lopuksi, eli ikään kuin ladata biohiili. Kasvimaalla helpointa se on tehdä kuten me teimme. Ruukkujen multaan tekisin sen niin, että astiaan laittaisin biohiilen ja lannoitteen ja vettä. Antaisin olla hetken ja lisäisin sen sitten ruukun multaan. Sitä samaa kasteltua ja lannoitettua biohiiltä voisi myös lisätä…
Source: Sarin puutarhat

Posted in: Sarin puutarhat