Posted by on 6.8.2018

Arki – ja kalenterit sen suunnitteluun
Elokuuta jo elellään ja kesäiset lomapäivät ovat ohi, kesän rusketukset on nyt hankittu ja on aika siirtyä takaisin arkeen. Tällä viikolla alkaa ainakin etelän koululaisilla opinnot. Itse palasin jo viikonloppuna töihin loman jälkeen ja oma poikani aloittaa loppuviikosta eskarin. Jänniä hetkiä siis elellään kun uudenlainen arki alkaa! Reppu käytiin hankkimassa edellisellä viikolla ja pokemon penaali on laitettu tilaukseen pojan toiveesta! Jotta meidän arki olisi toimivaa, tarvitsen parhaat välineet avuksi sen suunnitteluun. Itselläni arjen hallinnassa apuna ovat nimenomaan hyvät kalenterit, joiden avulla aikataulut saa suunniteltua ja joista ne on helppo tarkistaa päivittäin. Liputan perinteisempien paperikalenterien puolesta, sillä meidän arki ei ole säännöllistä melkein millään tapaa ja vaatii paljon järjestelyä ja suunnittelua toimiakseen parhaiten. Paperilla kaiken näkee mielestäni paljon selkeämmin ja kokonaisuus on helpompi suunnitella. Meillä myös lapset ovat kyselleet jo pidemmän aikaa mitä seuraavalla viikolla tapahtuu. Jotta meidän pojatkin, varsinkin tämä tuore eskarilainen, pysyisivät vähän kärryillä treeneistään ja vapaistaan niin hankin ensimmäistä kertaa vuosiin myös perhekalenterin, josta heidänkin on helppo itse katsoa missä mennään. Granitista nappasin mukaani sekä tämän perhekalenterin että viikkokalenterin jotta pursuileva tehtävälistani saisi vähän enemmän järkeä. Jokaiselle päivälle saa helposti listattua hoidettavat asiat ja näitä tulee hoideltua myös tasaisempaan tahtiin kun kullekin päivälle mahtuu vain tietty määränsä tehtäviä, eikä näin yksikään päivä tule suunniteltua liian raskaaksi. Viikkosivuja löytyy vuoden jokaiselle viikolle ja edellisen saa helposti repäistyä pois kun tehtävälista on hoidettu. Niin kätevä juuri tähän tarkoitukseen! Vieläkö teiltäkin löytyy paperiset kalenterit? Lukukausikalenteri seinälle Viikkosuunnitelma   Lue myös: Uuden vuoden kalenterivalinnat Helppo kasvis-quinoa Artikkeli Arki – ja kalenterit sen suunnitteluun julkaistiin ensimmäisen kerran CASA-blogit.
Source: Rauharentola

Posted in: Rauharentola