Posted by on 12.6.2018

Aitoja makuja – Rapion Myllystä
Rapion Mylly, Juva Rapionkosken varrelta, Juvalta löytyy Suomen vanhimpiin kuuluva mylly, joka on yhtäjaksoisesti palvellut teollisuuslaitoksena aina tähän päivään asti. Rapion Mylly tunnetaan tinkimättömästä laadustaan, ja sillä onkin pitkät perinteet suomalaisessa myllytuotannossa. Kävimme tutustumassa luonnonkauniissa maisemassa sijaitsevaan Myllyn Puotiin ja -kahvilaan Paatelan kylässä. Vietimme samalla ihanan iltapäivän Rapion Myllyn toisen omistajan, Pia Härkösen kanssa syntyjä syviä jutellen. Rapion Mylly lyhyesti Rapion Myllyn on rakentanut Karl Fredrik Hammarein. Mylly on ollut toiminnassa vuodesta 1812. Nykyisin myllyä pyörittää jo neljännessä polvessa Härkösen mylläriperhe. Mylly on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi kohteeksi. Rapion Myllyn valikoimasta löytyy yli kaksikymmentä lisäaineetonta tuotetta. Rapion Myllyn tuotantosarjat pyritään pitämään pieninä, jotta asiakas saa varmasti tuoreita raaka-aineksia omiin leipomuksiinsa sekä puuroihin ja velleihin käytettäväksi. Myllyn tuotteita löytyy osasta Etelä-Savon kauppoja, tilaamalla suoraan Rapion Myllystä sähköpostitse sekä kesäisin heidän Myllynpuodista. Rapion Myllyn osoite: Rapiontie 148, 51930 Paatela, Juva. Tänään Rapion Mylly sijaitsee perinteisesti pienen kosken partaalla, josta nykyinenkin mylly saa osin käyttövoimansa. Ensisilmäyksellä luonto on aivan käsin kosketeltavan lähellä satunnaista kulkijaa. Kosken päällä olevalle pienelle sillalle on katettu kahvittelupiste, jonka istuinryhmillä voi kuunnella rentouttavaa veden solinaa kahvikupillisen kera. Tai syöttää aikamoisen kokoisia kaloja, jotka nousevat koskeen, liekö myllyn herkkujen perässä? Vonkaleet ovat kuulemma myllyn lemmikkejä! 🙂 Sateen sattuessa voi Myllyn herkkuja nauttia […]
Source: Himomatkaajan turinoita